1. Kolaa, käyttiksiä ja karkeita sanoja

by 8.33 0 kommenttia
Oh yeah! Ihan kohta saan ladattua uudenkarhean Windows 10 Education käyttöjärjestelmän.

Minusta tulee pian myös pc-friikki 🤓

Hankin jo tölkin kolajuomaa. Olen nähnyt pelaajien pöydillä jopa puolitoistalitraisia pulloja, mutta minun on ehkä paras totutella pikku hiljaa.


Muutama steppi on pitänyt ottaa, että pääsin tähän vaiheeseen, jossa olin jo kolme päivää sitten.

Hankin käyttiksen työnantajani kautta. Tai oikeastaan Microsoftin palvelimelta. No, itse asiassa myyjänä oli kanadalainen Kivuto Solutions. Kaikkien näiden kanssa on pitänyt asioida useampaankin kertaan, koska ihan aluksi minulle sattui Mäkki-kämmi.

Macille asennettaessa tuplaklikataan asennustiedosto tai asennustaltio auki. Ensimmäisellä kerralla tein asennusta oman Macbook Pron kautta. Kun tuplaklikkasin ISO-tiedostoa, se avautui kansioiksi ja tiedostoiksi. Yritin kopioida ne ulkoiselle levylle, mutta sepä ei onnistunutkaan.


Ei onnistunut myöskään uusi lataus verkosta. Microsoftin palvelin antoi virhekoodin, jota ei tuntenut virtuaaliapuri, jonka piti minua osata auttaa, eikä myöskään puhelintuki.

Lopulta tänään tavoitin Ottawasta Kivuto Solutionsin Yveksen, joka aloitteli aamuvuoroa kello kuusi paikallista aikaa. Good Remembrance Day to you there, Yves. Onneksi aspa oli auki holidaystä huolimatta. Sain tiedoston latauslinkin ja toisen linkin asentaakseni ohjelman, jolla tehdään asennus-USB.

Nyt sitten pääsin kotiin, jossa minulla on (onneksi!) kuvakaappauksena ohjelmistoavain-koodi. Sitä Kivuton Yves ei nimittäin enää antanut uudestaan.

Otin kotiin työpaikan pc-läppärin, ettei tulisi mitään Macci-ongelmia enää. Sain haettua ISO-tiedoston sille, samoin asennusohjelman. Nyt sitten tulikin stoppi siinä, ettei minun käyttäjätunnuksillani saa asentaa työläppärille mitään. Eli asennusohjelma jää asentamatta.

On tämä tosiaan vihkiytymistä ja salatiedettä. 🍿

Esko Lius

Developer

Cras justo odio, dapibus ac facilisis in, egestas eget quam. Curabitur blandit tempus porttitor. Vivamus sagittis lacus vel augue laoreet rutrum faucibus dolor auctor.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti